HMV Service Economy Oy – palvelutalouden uudistaja
HMV Service Economy Oy on kesäkuussa 2008 käynnistetty tekemään palvelutalouden uudistamisen konsultointia ja kehitystä yrityksille ja julkiselle sektorille. Uuden yhtiön visiona on kasvaa merkittäväksi suomalaisen palveluyhteiskunnan uudistajaksi ja samalla myös luoda ja soveltaa kansainvälisesti merkittäviä malleja ja käytäntöjä yritysten ja julkisen sektorin uudistamisessa.
Liiketoiminnan ydin
Yhtiö tuottamia palveluyhteiskunnan kehityspalveluita asiakkailleen ovat mm. palvelustrategiat, verkostoituneen palvelutoiminnan liiketoimintamallit, palvelujen hankinta ja ulkoisten resurssien hallinta, asiakasprosessien kehittäminen, asiakasohjautuva tuotanto ja jakelujärjestelmät, sähköiset palvelumallit ja palvelut, eBusiness-palvelutoiminta sekä tietoyhteiskuntapalveluiden kehittäminen.
HMV Service Economy Oy on myös vahvasti ankkuroitunut akateemiseen tutkimukseen, ja hyödyntää kokeneiden konsulttiensa voimin korkeakouluyhteistyöhankkeita asiakkaittensa hyväksi, soveltaen parhaiksi koettuja palvelutoiminnan tutkimustuloksia, malleja ja viitekehyksiä.
Yhtiö tavoittelee merkittävää roolia palvelutoiminnan uudistajana myös julkisen sektorin neuvonantajana. Tehokas julkinen sektori on kansantalouden ja yritysten tehokkuuden välttämätön edellytys. Julkisella sektorilla palveluyhteiskuntaan siirtyminen merkitsee väistämättä uudenlaisia palveluverkostoja ja ulkoisten resurssien hallintamallien kehittämistä.
Yhtiön erityisiä vahvuusalueita ovat asiakas- ja palveluprosessien kehittäminen, uusien palveluliiketoimintamallien kehittäminen yrityksissä sekä yritysten ja myös toimialarajojen yli syntyvän verkostoitumisen kestävä soveltaminen. Tämä tapahtuu hyödyntämällä parhaita tutkimustuloksia ja testattuja toimintamalleja.
”On tapahtumassa merkittävä palveluyhteiskuntamurros, johon muutokseen haluamme hyvänä yrityskansalaisena jättää pysyvän globaalin jalanjäljen”, sanoo HMV Service Economy Oy:n hallituksen puheenjohtaja Ari Vepsäläinen, jonka mielestä tutkimustieto on saatava hyödyttämään koko suomalaisen yhteiskunnan uudistumista palveluyhteiskunnaksi. |